Rakkaudella, Agatha

Murhia, nukkeja, nukkemurhia ja suljetuiksi eksyneitä elämiä.

Tärkeintä on löytää syyllinen, tärkeintä on tuomita. Tärkeintä on juoda tarpeeksi vahvaa teetä, että pysyy terveenä ja kaikista tärkeintä on suojella läheisiään.

Rakkaudella, Agatha on nukketeatterillisen vinksahtanut suljetun tilan murhamysteeri. Se kumartaa kunnioittavasti kohti Agatha Christien kenties kuuluisinta salapoliisiromaania ”Eikä yksikään pelastunut”, joka tässä versiossa nähdään kymmenen pienen n….jyrsijän tulkitsemana. Nukkeina ilmiintyvien jyrsijöiden sekä kissan nimeltä Gustafsson lisäksi murhiin sekaantuvat heidän isäntänsä: kaksi vuosikausiksi asuntoonsa ummehtunutta peräkammarin sherlokkia, jotka postimyyntimurhamysteeriä ratkaistessaan ajautuvat myös omien suljettujen oviensa äärelle.

Rakkaudella, Agatha yhdistelee omalla oudolla logiikallaan nykynukketeatterin sekä draaman keinoja. Se on pintapuoleltaan viihdyttävä, mutta sen sisuksissa piilee tarkkasilmäiselle katsojalle muutamia ihan oikeita kysymyksiä elämästä, kuolemasta, moraalisista ongelmista.

agatha1 agatha2 agatha3 agatha4 agatha5

Kuvat Jussi Virkkumaa


Käsikirjoitus ja ohjaus Merja Pöyhönen
Esiintyjät Antti-Juhani Manninen ja Timo Väntsi
Valosuunnittelu Timo Ollila
Ohjaajan assistentti Maija Westerholm (AMK)
Nukenrakennus Hilla Väyrynen, Hanne Lammi (AMK) ja Merja Pöyhönen
Sisustus ja vaatetus Helka Ermala, Päivi Hautala, Joonas Kankare, Heini Maaranen, Antti-Juhani Manninen, Merja Pöyhönen, Timo Väntsi, Maija Westerholm sekä ihanat apukädet ja lahjoittajat
Tuotanto TEHDAS Teatteri ja Kuuma Ankanpoikanen

Kesto 2h, sis. väliajan
Aikuisille
Suomeksi
Ensi-ilta 20.10.2014 TEHDAS Teatterissa Turussa
Tilattavissa!


"Merja Pöyhösen käsikirjoittama ja ohjaama omaperäinen esitys on arvoituksellisuudessaan puhutteleva, hauska – ja jopa hippusen jännittävä. Omaperäinen esitys leikittelee rinnakkaisilla ja sisäkkäisillä todellisuuksilla, joita ei ole mielekästä tulkita loogisten syy–seuraus-suhteiden tasolla. Nokkelan ja kepeän pinnan alla on vakavampi taso... ...Antti-Juhani Manninen ja Timo Väntsi tekevät hyvää työtä niin henkilöhahmoina kuin nukettajinakin. Erityisesti ihastelin sitä, miten nopeasti ja tehokkaasti Manninen ja Väntsi onnistuvat yksilöimään kaikki kymmenen jyrsijähahmoa."

- Annina Karhu, Turun Sanomat 23.10.2014

"Rakkaudella Agathaa sävyttää älykäs huumori ja absurdit yksityiskohdat, kuten tolkuton teenjuonti ja hilpeä miss Marple – pastissi. Tarkasti ruotsalaisen Detectivebyrån hyväntuulisen haikeaan musiikkiin rytmitetyt kohtaukset ja loputtomasti ihmeteltävää tursuavaa lavastus – vai pitäisikö sanoa sisustus - viimeistelevät eheän kokonaisuuden.”

- Silja Ylitalo, Teatteri&Tanssi –lehti 7/2014